Siirry sisältöön

Loukkupyynti

Merkittävä osa maamme supikoirasaaliista saadaan elävänä pyytävillä loukuilla. Supikoiran loukkupyynti on jännittävä laji, jossa voi aina oppia uutta. Loukut toimivat hyvin erityisesti nuorten supikoirayksilöiden poistossa, mutta laadukkaalla asennuksella ja syötityksellä voidaan saada saaliiksi myös aikuisia supikoiria. Loukut ovat monipuolisia pyydyksiä, joilla pyynti onnistuu myös ihmisasutuksen lähellä. Aktiivisiin pyyntimenetelmiin verrattuna loukkujen vahvuutena on, että ne pyytävät ympäri vuorokauden huonollakin kelillä.

Mies levittää koirannappuloita loukun luona.
Loukun houkuttelevuutta voi tehostaa koiranruokanappuloilla. Kuvassa KANU-loukku, jossa sivurajoittimina puunoksia. Kuva: Tero Salmela

Elävänä pyytäviä loukun voi joko ostaa tai rakentaa itse. Loukun on oltava sellainen, jossa eläin mahtuu seisomaan ja makaamaan luonnollisessa asennossa vahingoittamatta itseään. Yleisemmin käytettyjä supikoiraloukkuja ovat pienemmät ’’yleisloukut’’ sekä isommat ’’KANU’’-tyyppiset loukut. Elävänä pyytävät loukut tulee tarkistaa kerran vuorokaudessa, mikäli vahtimiseen ei käytetä elektronista apuvälinettä, kuten loukkuvahtia.

Loukun asennuspaikka

Loukun asennuspaikkaa määritettäessä kannattaa ensimmäisenä kaivaa maastokartta esiin. Loukku pyritään aina sijoittamaan supikoiran kulkureitin varrelle, kuten järven, meren tai joen rannalle tai metsän ja pellon rajalle sekä valtaojien varsille. Paikallisesti parhaat paikat löytyvät kokeilemalla.

Loukun asennuksen periaatteet

Lähtökohta kaikkien loukkujen asentamisessa on varmistaa niiden olevan tukevasti paikallaan ja verkkopohjan peittyvän maakerroksen alle, jotta supikoira ei tunne sitä jalkojensa alla. Jos loukku heiluu tai verkkopohja on paljastunut, pyyntiteho laskee merkittävästi. Satunnaiset nuoret yksilöt saattavat tällaiseen loukkuun eksyä, mutta kokeneet supikoirat kiertävät loukun kaukaa.

Loukkua asentaessa ja syötittäessä tulee käyttää hanskoja, jotta minimoidaan ihmisen hajun tarttuminen loukkuun. Uudet loukut pyytävät alussa usein huonosti, sillä supikoira suhtautuu epäilevästi vieraisiin hajuihin, kuten maalin ja ihmisen hajuun. Pyyntiteho paranee, kun loukkuun eksyy ensimmäinen supikoira.

Supikoira on kaikkiruokainen eläin, mutta syöttinä käytetään yleisemmin luonnonvaraisista eläimistä saatua liha- tai kalasyöttiä. Erityisesti KANU-loukussa syötin on hyvä olla sellainen, johon saa helposti sidottua syöttinarun kiinni.

KANU-tyyppisen loukun asentaminen

KANU-loukun asentaminen on hieman monimutkaisempaa kuin yleismallisen loukun asentaminen, mutta KANU-loukkua pidetään pyyntiteholtaan parempana. Yleismallisen loukun asentamiseen pätevät monet samat periaatteet.

Voit katsoa videon KANU-loukun asennuksesta tästä:

KANU-loukun asennuspaikalla tulee olla loukun laukaisulaitteelle sopiva kiinnityspiste, esimerkiksi puu. Lisäksi asennuspaikan maa-aineksen tulee olla sellaista, että loukun pohjan saa kunnolla peitettyä.

Tarvikkeet: KANU-loukku, laukaisulaite, narua/rautalankaa loukun kannen kannatteluun, syötti, sivurajoittimet tai työkalu niiden tekemiseen sekä ohutta, mutta vahvaa lankaa syöttinaruksi.

  1. Asennus

Jätä loukun ja laukaisulaitteen kiinnityspisteen väliin tyhjää tilaa noin 1,5–2 metriä.

  1. Pohjan peittäminen

Tasoita maata loukkua varten, jotta se pysyy tukevasti paikallaan. Peitä loukun verkkopohja, jotta supikoira ei näe eikä tunne sitä jalkojensa alla.

  1. Laukaisulaitteen kiinnitys

Sijoita laukaisulaite tarpeeksi kauas loukusta, lähelle kiinnityspistettä. Laukaisulaitteen kulma suhteessa loukkuun ei saa olla liian jyrkkä, sillä tällöin laukaisuun tarvitaan paljon voimaa ja arka supikoira voi jättää loukun laukaisematta. Laukaisuvastusta voi keventää jatkamalla laukaisuvipua, jolloin laukaisuun tarvittava vastus vähenee. Laukaisulaite kiinnitetään kiinnityspisteeseen esimerkiksi rautalangalla.

  1. Kannen tippumiskorkeuden säätäminen

Kannen tippumiskorkeus on sopiva, kun loukun kansi on auki 40–60 cm maasta mitattuna. Jos kansi on liian korkealla, supikoira ehtii karata ennen kuin loukun kansi on mennyt kiinni. Loukun asennusta helpottaa 40–60 cm mittainen keppi, joka pitää loukun suuta sopivasti auki.

  1. Sivurajoittimien asentaminen

Asenna loukun sivuille koko loukun sivun mittaiset esteet, jotka estävät supikoiraa karkaamasta. Sivurajoittimet voivat olla esimerkiksi puuta, kiveä tai verkkoa.

  1. Laukaisulangan asentaminen ja syötitys

Käytä laukaisulankana vahvaa ja ohutta narua. Kiinnitä langan pää syöttiin, joka sijoitetaan loukun keskelle noin 10 cm loukun takaseinästä. Laukaisunaru viedään läpi loukun takaseinästä ja kiinnitetään laukaisuvipuun. Loukku on nyt valmis viritettäväksi.

  1. Loukun tarkistaminen

Elävänä pyytävät loukut tulee tarkistaa kerran vuorokaudessa. Tarkastamiseen voidaan käyttää myös elektronista loukkuvahtia, jolloin loukkua tarvitsee käydä katsomassa vain loukkuvahdin hälyttäessä. Elektronista loukkuvahtia käyttämällä tyhjien loukkujen kiertäminen vähenee merkittävästi.

  1. Supikoiran lopettaminen

Supikoira lopetetaan ampumalla sitä aivojen alueelle riittävän tehokkaalla aseella, kuten pienoiskiväärillä. Lopettajalla tulee olla riittävät tiedot ja taidot supikoiran lopettamisesta.

Yleismallisen loukun asentaminen

Yleismallinen loukku on kätevä pyydys sellaiseen paikkaan, johon KANU-tyyppisen loukun asentaminen ei onnistu. Yleisloukku pyritään asentamaan KANU-loukun tapaan supikoiran kulkureitin varteen. Perusasennus on verrattain yksinkertaista. Loukku asennetaan halutulle paikalle tukevasti siten, että loukku ei keiku. Tämän jälkeen loukun verkkopohja peitetään maalla. Lopuksi loukun syöttikaukaloon asetetaan syötti, ja loukku jätetään pyytämään.

Metsästäjä pitämässä kiinni loukun takaosasta. Ympärillä paljon kasvillisuutta.
Loukku tulee asettaa tukevasti paikalleen ja verkkopohjan peittyä maakerroksen alle. Kuvassa yleisloukku. Kuva: Hannu Huttu

Haaskakarsina

Supikoiria voidaan hallitusti houkutella loukkuun jo saaliiksi jääneiden supikoirien avulla käyttämällä erillistä haaskalaatikkoa tai ’’haaskakarsinaa’’ KANU-loukun yhteydessä. Haaskakarsina on KANU-loukun taakse, esimerkiksi trukkilavoista rakennettava U-mallinen ’’karsina’’, johon voidaan laittaa saalissupikoirien lisäksi muuta supikoiria houkuttelevaa materiaalia. Karsina voidaan tarvittaessa peittää verkolla, jos paikalla ruokailee esimerkiksi varislintuja.

Supikoira on jäänyt loukkuun. Loukun takaosassa on trukkilavoista tehty U-mallinen rakennelma.

Haaskakarsinan ideana on houkuttaa hajullaan supikoiria ilman, että supikoirat ja esimerkiksi varislinnut pääsevät syömään mitään karsinasta. Ne pääsevät käsiksi vain KANU-loukun sisällä olevaan syöttiin, jossa on laukaisunaru kiinni.

Lue lisää

Kanu-loukkuun tehoa (metsastajalehti.fi). Julkaistu 16.7.2020