Siirry sisältöön

Minkki

Minkki (Neovison vison) on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta se on tuotu Suomeen turkistarhoille kasvatettavaksi. Suomen minkkikanta on muodostunut näistä tarhoista karanneista yksilöistä. Minkkiä esiintyy runsaana vesistöjen lähettyvillä, ja se käyttää ravinnokseen muun muassa kalaa, vesilintujen munia ja poikasia.

Minkin poikanen, jolla on kuollut sorsanpoikanen suussa.
Minkki on uhka vesilinnuille. Kuvassa minkinpoikanen, jolla on sorsanpoikanen suussaan. Kuva: Tomas Kansanaho

Suomessa ei ole aiemmin esiintynyt näätäeläintä, joka pystyisi uimaan pitkiäkin matkoja ja saalistamaan tehokkaasti myös saaristoalueilla. Alkuperäislajisto on näin ollen erittäin altis minkin saalistukselle, eikä sille ole ehtinyt kehittyä keinoja puolustautua.

Minkki uimassa.
Minkki on taitava uimari. Kuva: Asko Hämäläinen

Minkin kiima-aika on maaliskuussa. Poikasia syntyy 2–6 huhti-toukokuussa rantapenkereellä olevaan pesään.

Tunnistaminen

Ruumis on pitkä ja notkea. Jalat ovat lyhyet ja korvat pienet. Minkin väritys vaihtelee usein, minkä vuoksi minkki sekoitetaan vesikkoon. Minkki on pääosin mustanruskea, toisinaan lähes musta. Alahuulessa on valkoista väriä. Lisäksi rinnassa ja vatsassa on toisinaan valkeita laikkuja.

Tummanruskea minkki makoilee kalliolla.
Minkin väritys vaihtelee paljon. Kuva: Mikko Toivola

Minkin ruumiin pituus on noin 30–70 cm, häntä 15–21 cm ja paino 360–1 750 g. Saukko elää samankaltaisessa elinympäristössä, mutta on minkkiä huomattavasti suurikokoisempi.

Saukko kävelemässä ohuen jään päällä.
Saukko on huomattavasti minkkiä suurempi näätäeläin. Molemmat viihtyvät veden lähellä. Kuva: Asko Hämäläinen

Haitallisuus

Minkin haitallisuus Suomen luonnossa ilmenee lintujen pesimäaikana, jolloin se tappaa lintuemoja ja poikasia. Näätäeläimille tyypillisesti se yrittää hyödyntää hetkelliset saalisesiintymät maksimaalisesti, mikä johtaa usein suureen määrään kuolleita lintuja. Minkin saaliskäyttäytymisen takia vähäinenkin minkkimäärä voi olla paikallisesti hyvin tuhoisa alueen vesilinnuille ja niiden poikasille. Keväisin minkin esiintymisalueilla laajat lintukuolemat ja saaliskätköt eivät ole harvinaisia.

Haapanaemo poikasensa kanssa mättäällä.
Jo pelkkä minkin läsnäolo voi häiritä vesilintujen pesintää. Kuvassa haapana. Kuva: Tomas Kansanaho

Minkin saalistus ei ole ainoa vesilintujen pesintämenestystä haittaava tekijä. Pelkkä minkin läsnäolo lintujen pesimäalueella saattaa johtaa siihen, että ne jättävät kokonaan pesimättä.

Minkki on myös vahva kilpailija, mikä on vaikuttanut alkuperäislajistoon kuuluvan vesikon taantumiseen. Vesikko täytti minkin ekologisen lokeron ennen minkin saapumista. Minkistä poiketen vesikko ei viihtynyt saaristossa. Merellä pesivät vesilinnut eivät näin ollen ole sopeutuneet minkin kaltaiseen saalistajaan, joka voi aiheuttaa saaristoluonnolle erityisen pahoja elinympäristöongelmia.