Siirry sisältöön

Supikoira

Haitallinen vieraslaji supikoira (Nyctereutes procyonoides) on kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Supikoira tuotiin vuosina 1920–1950 turkiseläimeksi silloisen Neuvostoliiton Euroopan puoleisiin alueisiin, josta se on levinnyt Suomeen. Supikoira viihtyy vesistöjen lähettyvillä, ja tarpeen tullen se ui sekä vaeltaa pitkiäkin matkoja ruokaa ja kumppania etsien.

Supikoira nuolemassa huuliaan vehreässä ympäristössä.
Supikoira on kaikkiruokainen, mikä on yksi syy sen elinvoimaisuuteen. Kuva: Hannu Kekkonen

Supikoira on kaikkiruokainen, joten se syö niin pihlajanmarjoja kuin maassa pesivien lintujen munia. Kaikkiruokaisuus on yksi syy supikoirakannan elinvoimaisuuteen. Supikoirakanta pysyy tiheänä, vaikka eläinperäistä ravintoa olisi vähän saatavilla. Huonoina lintuvuosina pienet pesimäkannat ja jatkuvasti suurina pysyvät supikoirakannat ovat erityisen huono yhdistelmä. Supikoira voi muodostaa erittäin tiheitä kantoja erityisesti rehevissä elinympäristöissä.

Supikoira hyödyntää usein pesänään ketun tai mäyrän vanhoja pesiä. Leutoina talvina se voi olla liikkeellä läpi talven. Lajin nopea leviäminen ja kantojen runsaus perustuu paljolti hyvään lisääntymiskykyyn. Kiima-aika on maaliskuussa ja huhti-kesäkuussa se synnyttää 6–12 poikasta, joskus jopa 20. Säännöllinen levinneisyys Suomessa ulottuu nykyisin etelästä Tornio–Suomussalmi-linjalle. Lapissa esiintyminen on satunnaisempaa.

Supikoiria pyydetään vuosittain noin 200 000 yksilöä, ja saalismäärä kasvaa tasaisesti. Saalismäärien kasvaminen antaa viitteitä supikoirakantojen jatkuvasta kasvamisesta.

Tunnistaminen

Raajat ovat lyhyet, minkä vuoksi eläimen liikkuminen näyttää lyllertämiseltä. Korvat ovat lyhyet ja pyöreäpäiset. Turkki on pitkä- ja karkeakarvainen, ja pohjavilla on hyvin tiheä. Yleisväri on mustan ja harmahtavan ruskean kirjava. Posket ja raajat ovat mustat tai suklaanruskeat. Poskiparta ja kupeet ovat kellanruskehtavat ja erottuvat hämärässä vaaleampina muusta ruumiista. Supikoira on kooltaan mäyrän kokoinen, ruumiin pituus on noin 45–70 cm, häntä 18–25 cm ja paino 3–12 kg.

Supikoira sivuttain katsomassa suoraan kameraan. Maassa nurmikkoa.
Supikoiran posket ja raajat ovat mustat tai suklaanruskeat. Kuva: Tomas Kansanaho

Haitallisuus

Supikoira on opportunisti, joka hyödyntää ruokaa, mitä milloinkin on tarjolla. Syksyisin se syö usein marjoja, hyönteisiä ja kuolleiden eläinten haaskoja. Kevään ja kesän pesimäaikaan supikoira on merkittävä uhka maassa pesiville linnuille, kun luonnossa ei ole vielä paljon muuta vaihtoehtoista syötävää. Tällöin supikoiran ravinnonlähteenä toimivat linnunmunat ja -poikaset.

Tukkasotkaemo poikasineen veden äärellä.
Monen vesilinnun kannat ovat taantuneet, mukaan lukien tukkasotka. Syiksi epäillään elinympäristöjen heikkenemistä ja vieraspetoja. Kuva: Jaakko Vähämäki

Supikoira uhkaa erityisesti lintuvesien ja rantaniittyjen uhanalaisia lajeja. Avoimessa maisemassa maassa pesivät lajit ovat sille helppoa saalista. Tämä korostuu tiheän supikoirakannan alueilla, joilla maassa sijaitsevilla linnunpesillä on vähäiset mahdollisuudet menestyä:  Supikoirapari pystyy tuhoamaan kymmeniä pesiä rantaniityltä ilman, että pesillä olisi suurta merkitystä supikoirien kokonaisravinnonkäytössä. Munapesä on käytännössä supikoiralle pelkkä välipala.

Saaristossa supikoirat tyhjentävät usein oleilusaarensa maassa olevat pesät kokonaan ja onnistuvat toisinaan tappamaan esimerkiksi haahkanaaraita pesälle. Pesinnän aloittamisen jälkeen saareen uiva supikoira aiheuttaa usein mittavia pesätuhoja, sillä saaristossa linnunpesät ja poikaset voivat olla ainoa ravinnonlähde. Mikäli supikoira tai muu saalistaja esiintyy saaressa ennen pesintää, voivat linnut jättää kokonaan pesimättä. Lue lisää supikoirien liikkeistä saaristossa. 

Karttakuva GPS-pannoitetun supikoiran liikkeistä saaristossa.
Parhaimpaan pesimäaikaan supikoira voi kiertää jopa 30 saarta tyhjentäen vesilintujen pesiä. Kartassa GPS-pannoitetun supikoiran liikkeitä huhtikuun (punainen) ja toukokuun (keltainen) aikana.

Supikoira voi saavuttaa erittäin suuria yksilötiheyksiä, mikä todennäköisesti voimistaa alueen kokonaispredaatiota. Tehokkaalla ja pitkäjänteisellä pyynnillä supikoiran aiheuttamia haittoja voidaan vähentää. Esimerkiksi tärkeällä lintuvedellä, noin 400 hehtaarin laajuisella Helsingin Viikin Vanhankaupunginlahdella aloitettiin tehopyynti vuonna 2007. Pyynnin seurauksena kolmen ensimmäisen vuoden aikana alueelta saatiin 300 supikoiraa. Vanhankaupunginlahden supikoirankanta lienee ollut lähellä maksimaalisen kantokyvyn rajaa. Tehopyynnin jatkuttua useita vuosia alueen supikoirien saalismäärä on tippunut noin kymmeneen yksilöön vuodessa.

Supikoira taudinlevittäjänä

Kaikkiruokainen supikoira käyttää mielellään ravinnokseen haaskoja. Haaskojen syömisen seurauksena jopa 60 prosenttia aikuisista eteläsuomalaisista supikoirista kantaa trikinelloosi-loista. Trikinelloosi eli trikiini tarttuu eläimestä toiseen eläimen syödessä lihaa, jossa on koteloituneita loisen toukkia. Trikinelloosi voi tarttua saastuneesta lihasta myös ihmiseen. Lihan kypsentäminen yli 70 celsiusasteen tappaa loisen.

Supikoirien suuret trikinelloosipitoisuudet voivat lisätä esimerkiksi villisikojen ja karhujen trikinelloositartuntojen määrää. Tästä syystä on suositeltavaa, että supikoiran ruhoja ei käytetä haaskoina ja ne hävitetään esimerkiksi hautaamalla.

Supikoira katsoo kameraan oksaisessa maastossa.
Kuva: Hannu Rämä

Supikoira on myös yksi Euroopan pääasiallisista raivotaudin kantajista. Raivotauti johtaa hoitamattomana usein ihmisen kuolemaan. Suomessa tautia ei toistaiseksi esiinny.

Lisäksi supikoira on merkittävä ketun kääpiöheisimadon levittäjä. Tämä loinen voi kulkeutua myös ihmisiin esimerkiksi marjoissa olevien munien avulla. Kääpiöheisimato, kuten raivotautikin, voi johtaa ihmisen kuolemaan.